Naisosasto Lågan

Kun Espoon VPK:n toiminta käynnistettiin uudestaan vuonna 1928 huomattiin, ettei suunnitelmia saatu toteutettua ilman naisosaston tukea. Huhtikuussa 1929 ryhmä muuralalaisia naisia, Elsa Fransmanin johdolla, keskustelivat eri vaihtoehdoista auttaa palokuntaa.  

Rahavaroista oli suurin puute. Paloauton hankinnan lisäksi oli myös saatava uusi varikkorakennus, joka oli suunniteltu rakennettavan hiekkakuoppaan pappilan viereen. Varikon rakennus käynnistettiin ja se toimi 34 vuotta kotivarikkona uuden palokuntatalon valmistumiseen asti.

Vaikka rakentaminen suoritettiin talkoovoimin lahjoituksin saaduin rakennusmateriaalein oli rahavaroja kartutettava. Tässä naisosasto, joka sittemmin otti nimekseen Lågan, antoi mittaamattoman avun, sillä ilman naisosaston tukea ei olisi voitu toteuttaa kaikkia hankkeita. Naisosaston puheenjohtajana 30 vuotta toimineen Elsa Fransmanin ainutlaatuinen panostus on jäänyt Espoon VPK:n historiaan.  

Muista naisosaston jäsenistä, jotka olivat mukana käynnistämässä naisosaston toimintaa, mainittakoon Karin Mattsson, Hulda Jernström, Julia Hildén, Selma Kuusijärvi, Anita Lindström och Götha Forsberg, kaikki jo poismenneitä.

Naisosaston ensimmäisiä tehtäviä oli järjestää tanssilava Mikkelään. Vaikka tanssilavan toiminta oli tuottoisa, sen vetäminen oli samanaikaisesti raskasta, sillä jokaista tilaisuutta varten jouduttiin mm. kaikki puffettitavarat ja irtain siirtämään varastoon ilkivallan tekijöiden tieltä.

Ajan kuluessa naisosaston keräämät varat muodostuivat yhä tärkeämmiksi. Kun uutta palokuntataloa rakennettiin, oli naisosaston apu korvaamaton. Talon valmistuttua naiset saivat uusia mahdollisuuksia toimintansa jatkamiseksi. Palokunnan varojen keräämisen lisäksi, naiset vastasivat juhlien ja hälytysten muonituksesta.  

Sota-aikana toiminta oli vähäistä, lukuunottamatta varuste- ja ruokapakettien lähettämistä rintamalle.

Naisosasto järjestäytyi uudestaan vuonna 1961. Nimi muutettiin Espoon VPK:n naisosasto Låganiksi, liitto- ja läänitason käytännön mukaisesti. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Heidi Ramstedt. Hän toimi puheenjohtajana vuoteen 1966, mutta jatkoi sen jälkeenkin aktiivisena jäsenenä. Heidin jälkeen puheenjohtajana toimi Anhild Fransman vuosina 1967-1975 ja Anhildin jälkeen Sylvi Öblom vuosina 1976-1978, Lisbeth Ekroos 1979-1980 ja 1984, Brita Sundström 1981-1983 ja Rakel Ekblad 1985-.

Naiset varainhankkijoina

Perinteiset kesäjuhlat arpajaisineen antoivat taloudellisen mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen. Elsa Fransmanin perustaman naisosaston myötä, toiminta koki suunnatonta taloudellista helpotusta.

Loistavia naisia Låganissa

Oli tavattoman hienoa olla mukana palokunnassa, muistelee Heidi Ramstedt, joka tuli toimintaan mukaan 1939. Heidi Ramstedt jatkaa: "Jäseneksi pääsi vain toisen henkilön suosituksesta, me nuoret olimme hiljaa ja vastasimme vain kysyttäessä, vanhempia naisia tuli rouvitella, kerran minua ojenneltiin kun tädittelin Karin Mattsonia". Heidin mielestä espoolaiset olivat tuolloin pöyhkeitä, he kohtelivat nuorta kauppa-apulais-Heidiä melko alentuvasti kun hän tuli Sipoosta töihin Alfan kauppaan Espooseen.

Näinä aikoina myös tytöt osallistuivat hälytystehtäviin. Ensisijaisesti heidän tehtävänään oli kuitenkin muonitus. Kesäisin Mikkelän tanssilavalla oli aina tanssit. Naisosasto järjesti lisäksi erilaisia juhlia ympäri vuoden.

Sodan jälkeinen aika oli leppoisaa. Ihmiset suhtautuivat optimistisesti tulevaisuuteen ja talkoohenki oli suurta. Erittäin mukavaa aikaa oli kun aloitimme palokunnan talon rakentamisen, vaikka moni suhtautui asiaan aluksi varauksella. Silloinen puheenjohtaja Kurt Lindqvist ansaitsee suuren kiitoksen rakentamistyön johtamisesta, hän sai ihmiset tekemään töitä, kertoo Heidi Ramstedt. Heidi lopetti naisosaston puheenjohtajan tehtävät vuonna 1966, mutta toimi vielä vuoteen 1985 asti palokunnan rahastonhoitajana.

Låganilla on edelleen samat toimintaperiaatteet hoitaessaan varainkeruuta ja muonituksia. Vieläkin palokunnalla järjestetään kevät-, syys- ja joulujuhlia. Rakel Ekbladin johtamassa naisosastossa toimii noin 15 aktiivista jäsentä. Tämän päivän vaikeus on saada uusia naisia mukaan toimintaan.

Heidi Ramstedtin mielestä yhteenkuuluvaisuuden tunne ja yhteishenki ei ole enää suurkaupunkimaisessa Espoossa kuten ennen. Myös talkoohenki on hävinnyt, Heidi Ramstedtin mukaan.

(Käännös: Tua Ekblad)